Kesäkaveri

Oikeastaan kaikki tähän astiset skräppäykseni ovat olleet joko matka- tai hääkuvia. Niistä on ollut jotenkin helppo tehdä sivuja. Sain syntymäpäivälahjaksi toivomani valokuvaprintterin, joten nyt on mukava kun ei tarvitse tehdä sivuja aiemmin printatuista kuvista, vaan kuvat voi muokata ja printata juuri silloin kun itse haluaa :)

Tämä sivu on tehty serkkuni vierailusta meille. Muutamaan päivään riitti paljon tekemistä ja mukavaa yhdessäoloa. Sivu on tehty myös Skräppihetkien haastetta silmällä pitäen, jonka aiheena on ompelu. Aloitin sivun Riikan tekemän luonnoksen pohjalta, mutta ei siitä ihan sen mukainen tullutkaan.


Käyttäessäni kirjaintarroja, tykkään ommella ne kiinni. Muuten ne tuntuu aina lähtevän helposti irti. Löysin nuo kivat pienet polaroid-kehykset, johon kirjoitin tarinoinnin (eli mitä vierailun aikana tehtiin). Kiinnitin kehykset ompelemalla ja sain samalla idean korostaa niitä ompelemalla niiden ympärille kehykset.

Sivun taustassa on käytetty Gelatoja (ah, ne on niin ihanat ja helpot!) ja gessoa. Kuvan vieressä ollut kukka oli pohjaväriltään valkoinen, mutta värjäsin sitä samoilla gelatoilla, jota käytin taustassa. Samoin chipbordit on värjätty samalla tavalla.


Materiaalit: Pink Paislee, My Mind's Eye, Studio Calico, Prima Marketing, Scrapfellows, American Crafts, Kaiser Craft, Faber Castell, MT masking Tape

3 comments

  1. Ihanan hempeä ja kesäinen<3 Sivusta tulee hyvälle mielelle:)
    Ps. tuo perhonen on aivan ihastuttava!

    ReplyDelete
  2. Aivan ihana sivu väreineen ja tunnelmineen, pidän myös kovasti otsikon ompelusta (kiva idea) :) Kiitos kun osallistuit Skräppihetket haasteeseen!

    ReplyDelete
  3. Ai kuinka herkulliset värit!!! Nuo gelatot vaikuttavat tosi hyvältä jutulta, itse en ole vielä päässyt kokeilemaan. Ihanan kesäinen sivu ja kivat ompeleet! Kiva kun osallistuit Skräppihetkiin :)!

    ReplyDelete

Thank you for leaving a comment!